Jari Lyytimäki & Matti Tainio
Ihminen on evoluutiossa luotu liikkumaan päivällä. Olemme päiväaktiivisia nisäkkäitä, sopeutuneita havainnoimaan ja liikkumaan voimakkaassa auringonvalossa ja sulkemaan silmämme yöksi. Valo mahdollistaa ihmiselle täysipainoisen fyysisen aktiivisuuden, kun taas yöaikainen pimeys rytmittää, rauhoittaa ja pysäyttää. Lepo luontaisessa pimeydessä on ihmiselle yhtä tärkeää kuin toimeliaisuus päivänvalossa.
Urbanisoituvassa maailmassa päivän kierto menettää kuitenkin merkitystään. Yhä useammin olemme liikkeellä yöaikaan, ja yhä useamman arkiympäristömme on valaistu yöt ympäriinsä. Tämän takia on tärkeää pohtia keinovalon ja luontaisen pimeyden suhdetta ja arvoa urbaaneissa ulkoympäristössä liikkumisen kannalta. Miten valaisun tekniikat ja toteutustavat ohjaavat odotuksiamme hyvästä yöympäristöstä? Millaisiin esteettisiin arvostuksiin ulkona liikkumisemme perustuu? Näitä kysymyksiä pohditaan artikkelissamme ”Uskallammeko ulos pimeään? Urbaanissa yöluonnossa liikkumisen estetiikkaa”. Artikkeli on ilmestynyt Suomen Estetiikan Seuran julkaisemassa kirjassa ”Ympäristömuutos ja estetiikka”. Kirja on avoimesti saatavilla.
Artikkelissa esitellään lyhyesti keinovalon haittoja koskevaa tutkimusta ja pureudutaan esimerkkitapausten avulla yöympäristön esteettiseen kokemiseen. Erityisesti pohditaan sitä, miten kokemus pimeydestä ja valaisusta ilmenee urbaanissa ympäristössä liikkumisessa ja oleilussa. Millaisia oletuksia, pelkoja ja mahdollisuuksia liittyy läpivalaistuihin ympäristöihimme?
Yhteiskunnan valoistuminen etenee kaupungistumisen, autoistumisen ja digitalisaation rinnalla. Nykyihminen valaisee melkein kaiken, minkä hän rakentaa tai missä hän liikkuu. Keinovalon lisääntymistä voidaan hyvin syin väittää kaikkein rajuimmin edenneeksi ja laaja-alaisimmaksi ympäristömuutokseksi sadan viime vuoden aikana. Muutos on jäänyt paradoksaalisesti monilta huomaamatta ja herättänyt vain vähän julkista keskustelua, vaikka keinovalon paikallinen lisääntyminen on helppoa havaita ihmisen näköaistin avulla. Esimerkiksi ilmastonmuutos on vastaavan mittaluokan globaali muutos, jota on kuitenkin mahdotonta havaita suoraan ihmisaistein.
Maamme ensimmäinen hehkulamppu välähti 1882 valaisemaan Tampereen Finlaysonin tehtaan sisätiloja, ja jo 1900-luvun alussa keinovalo lakaisi monien pientenkin suomalaisten kaupunkien öisiä katuja. Jotkut kauhistelivat sähkövaloa liian kirkkaaksi ja epäluonnolliseksi, mutta laajempi keskustelu keinovalon mahdollisista haitoista jäi odottamaan myöhempiä aikoja.
2000-luvulla LED-valot ovat tarjonneet ennennäkemättömiä mahdollisuuksia valaista sellaisiakin paikkoja, jotka ovat vuosituhansia levänneet öisen pimeyden peitossa. Tekniikan kehittyessä valaisun rajoitteet vähenevät entisestään. Valon lisääntymistä ympäristössä ei myöskään toistaiseksi säädellä samalla tavoin kuin vaikkapa ympäristöön pääsevää melua.
Tekniikan ohella valaisuun vaikuttaa esimerkiksi tarve ohjata ja kontrolloida ihmisten liikkumista, pyrkimys korostaa yhteiskunnallisia valta-asetelmia ja kulttuurisia perinteitä, kaupalliset edut, energiatehokkuuden tavoittelu, turvallisuusnäkökohdat ja myös halu muuttaa rakennelmia ja maisemia kauniimmiksi. Keinovaloa on lisätty surutta, ja pimeyttä on pikemminkin pelätty kuin ajateltu sitä ympäristömme luontaisena osana tai jopa luonnonvarana, jota saattaisi olla syytä suojella.
Kaikki eivät toki pimeyttä pelkää tai vieroksu. Jotkut jopa hurmaantuvat saadessaan kulkea luontaisesti hämärässä ja hiljaisessa metsässä, nähdessään omat ääriviivansa kuun hangelle heittämässä varjossa tai tuijottaessaan tähtiä pimeällä taivaalla. Useimmille urbaaneissa oloissa varttuneille nykyihmisille tällaiset kokemukset ovat outoja, sillä niitä ei ole mahdollista kohdata arkiympäristössä.
Yön pimeys on haurastunut ja harsuuntunut valaistuksen lisääntymisen myötä. Luontainen pimeys on muuttunut kokemuksellisesti vieraaksi ja yöllisten varjojen hälventämisestä lisävalaistuksella on tullut normi, itsestään selvänä pidetty sosiaalinen tavoite. Harvoin ajatellaan, että ympäristöä voisi rakentaa myös pimeyden ehdoilla. Pimeyden esteettisen kokemuksen pohtiminen tarjoaa mahdollisuuden kääntää pimeän lisääminen ratkaisuksi, jolla luodaan kokemuksellisesti rikkaampia ja samalla turvallisempia urbaaneja kävely-ympäristöjä.
Pimeyden hallittu lisääminen on helpointa aloittaa haitallisen tai häiritsevän keinovalon poistamisella. Kaikki keinovalo ei ole hyvästä. Häikäisevä, välkkyvä tai väärän värinen valo saattaa piilottaa toisen kulkijan viime hetkeen saakka, jolloin luottamusta kulkijoiden välille ei ehdi syntyä. Myös mukana kannettavat valot, kuten lenkkeilijän kirkas, kasvojen näkemisen estävä otsalamppu, voivat aiheuttaa samankaltaisia ongelmia. Valtaosa julkisesta keinovalaistuksesta on toteutettu moottoriliikenteen vaatimuksia tai turvallisuutta ajatellen, mikä vaikuttaa valaistuksen esteettiseen laatuun ja tunnelmaan useimmiten latistavasti.
Paremmin valaistun ympäristön ei tarvitse olla enemmän valaistu, mutta valon pitää olla laadullisesti parempaa. Näin se kasvattaa turvallisuuden tunnetta eli riittävää näkyvyyttä ympäristöön ja erityisesti myönteisten sosiaalisten kohtaamisten edellytyksenä olevaa toisten kulkijoiden ennakoivaa tunnistettavuutta. Oikein suunniteltu valaistus ei häikäise eikä jätä varjoja paikkoihin, missä ne koetaan uhkaaviksi. Tällöin pimeyttä ei turhaan tuhota eikä valoa tuhlata, vaan se kohdistetaan tarpeelliselle alueelle ja tarpeelliseen aikaan.
Hillitymmällä ja paremmalla valaistuksella voidaan huomioida inhimillisten tarpeiden lisäksi myös muun luonnon hyvinvointi. Rakennetun ympäristön ulkotilojen luonnollistaminen ja ekosysteemien ennallistaminen valoa vähentämällä ja uutta teknologiaa hyödyntämällä mahdollistaa miellyttävämmän ympäristön ihmiselle ja elinkelpoisen ympäristön monille yöeläimille.
Jari Lyytimäki & Matti Tainio
Jari Lyytimäki on filosofian tohtori. Hän osallistuu STYLE-hankkeeseen ja työskentelee johtavana tutkijana Suomen ympäristökeskuksessa.
Matti Tainio on taiteen tohtori, tutkija ja kuvataiteilija. Hän toimii kuvataiteen yliopistonlehtorina Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnassa.
Tainio Matti & Lyytimäki Jari (2022). Uskallammeko ulos pimeään: Urbaanissa yöluonnossa liikkumisen estetiikkaa. Teoksessa: Jukka Mikkonen, Sanna Lehtinen, Kaisa Kortekallio & Noora-Helena Korpelainen (toim.). Ympäristömuutos ja estetiikka. Suomen Estetiikan Seura, Helsinki. s. 19-57. https://doi.org/10.31885/9789526996103
Kuvituskuvat:
Liikenteen valot, Jacek Dylag, Unsplash
Valosaastekartta, https://www.lightpollutionmap.info/