Nämä seitsemän tekijää kasvattavat kaupunkiseudun kykyä edistää kävelyä ja pyöräilyä

Monet suomalaiset kaupunkiseudut ovat pyrkineet edistämään viime vuosina kävelyä ja pyöräilyä erilaisin keinoin. Toiset ovat onnistuneet tässä työssä paremmin kuin toiset. Mistä erot johtuvat? Kokosimme yhteen tekijät, joihin kaupunkiseutujen kannattaa panostaa tavoitellessaan kasvua kävelyn ja pyöräilyn määrässä ja edistäessään aktiivisen ja kestävän liikkumisen kulttuuria.

Aktiivisten kulkutapojen edelläkävijät

Suomalaiset kävelyn ja pyöräilyn edelläkävijäkaupunkiseudut ovat onnistuneet löytämään omanlaisensa, juuri niille sopivan tavan edistää aktiivisia kulkutapoja, eli kävelyä ja erityisesti pyöräilyä. Osa on saanut myös kansainvälistä julkisuutta. Esimerkiksi Oulu tunnetaan talvipyöräilykaupunkina ja Joensuun pyöräilyn terveysvaikutusten edistäjänä. Helsinki on kerännyt mainetta jopa maailman mittakaavassa erittäin suositulla kaupunkipyöräjärjestelmällään. Jyväskylässä toimiva lastipyörälainaamo on ollut kuntalaisten suosiossa perustamisestaan (2015) lähtien ja se on myös valittu mukaan Euroopan liikkujan viikon parhaiden käytäntöjen kokoelmaan.

Miksi kävelyä ja pyöräilyä on tarpeen edistää? Aktiiviset kulkutavat ovat olennaisia tekijöitä sekä kestävän, hiilettömän liikenteen että kansanterveyden edistämisessä. Väitettä tukee runsas määrä kansainvälistä tutkimustietoa sekä liikenteen että terveystieteiden alalta (mm. Scheepers 2010, Gössling 2013, Götschi ym. 2015, Panter ym. 2019). 

Kuinka aktiivisten kulkutapojen käyttöä voidaan edistää? Kansainvälisten ja kotimaisten kokemusten perustella on tunnistettu, että korkeatasoiset väylät ja niiden hyvä kunnossapito, kaikki kulkutavat tasapuolisesti huomioiva liikenneverkon suunnittelu, pyöräpysäköinnin järjestäminen, aktiivisten kulkutapojen käyttöön kannustavat kokeilut (esim. työpaikoilla) sekä kampanjointi, tiedon jakaminen aktiivisten kulkutapojen tarjoamista hyödyistä ja mahdollisuuksista kuntalaisille ja erityisesti kuntapäättäjille ovat parhaita keinoja edistää kävelyä ja pyöräilyä.

Viime vuosina monet suomalaiset kaupunkiseudut ovat toteuttaneet useita edellä kuvatuista toimista. Toisaalta, myös haasteita on tunnistettu. Haasteet liittyvät esimerkiksi aktiivisia kulkutapoja edistävän toiminnan sirpaloitumiseen eri sektoreille, epäselvään vastuunjakoon, rahoituksen ja henkilöresurssien riittämättömyyteen sekä toiminnan lyhytjänteisyyteen.

Muutoskyvykkyys antaa kokonaiskuvan niistä tekijöistä, jotka ilmentävät kunnan kykyä ja voimavaroja kasvattaa kävelyn ja pyöräilyn määrää. Tuloksemme perustuvat toimijoiden haastatteluihin, kuntien kehittämisohjelmiin ja strategioihin, kävelyn- ja pyöräilyn paikallisiin kehittämishankkeisiin ja kokeiluihin sekä aiempaan tutkimustietoon.

Muutoskyvykkyys koostuu 7 tekijästä  

  1. Visionääriset, muutosta eteenpäin vievät yksilöt ja sitoutuneet päättäjät ovat olennainen osa kaupunkiseudun muutoskyvykkyyttä. Esimerkiksi kuntien viranhaltijat pystyvät vaikuttamaan toiminnan koordinointiin, infrastruktuurin suunnitteluun, rahoitukseen ja toteutukseen. Järjestössä tai asiantuntijaorganisaatiossa toimivat voivat vaikuttaa viestinnän, kampanjoinnin ja kokeiluhankkeiden kautta. Kuntapäättäjien tehtävänä on taloudellisten ja henkilöresurssien riittävyyden turvaaminen.
  2. Liikennejärjestelmän tilan systemaattinen seuranta kaikkien liikennemuotojen ja kulkutapojen osuuksien sekä liikennemäärien osalta on välttämätöntä. Ilman tietoa nykytilasta ei voida suunnitella tulevaa. Lisäksi tarvitaan yhteisesti kunnan tasolla päätetty kulkutapojen tärkeysjärjestys suunnittelussa ja resurssien jaossa.
  3. Aktiivisen ja kestävän liikkumisen tulevaisuustyö on tärkeä osa muutoskyvykkyyttä. Paikalliset, toisiaan tukevat, kävelyn ja pyöräilyn strategiat ja lyhyen aikavälin toteutussuunnitelmat ovat tulevaisuustyön olennaisia tukipilareita. Näitä täydentää ilmastonmuutos-, terveys- ja arkiliikunta-teemojen arvostus paikallisissa yksityisissä ja julkisissa organisaatioissa.
  4. Kokeiluhankkeet antavat käyttäjille mahdollisuuden kokeilla esimerkiksi uusia liikkumisen tapoja ja reittejä, kokea muutosta ja sopeutua uuteen. Olennaista on systemaattinen pitkän aikavälin panostus valittuihin teemoihin. Pidemmän aikavälin kehityshankkeissa tärkeää on vaiheittainen toteutus ja vaikuttavuuden osoittaminen päätöksentekijöille heti kunkin vaiheen jälkeen.
  5. Kokeilut ovat hyödyllisiä vain, jos niistä opitaan uutta. Valtakunnalliset liikkumisen ohjauksen ja kävelyn ja pyöräilyn valtionapuhankkeet ja kehittämisohjelmat ovat olleet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävä kokeiluhankkeiden rahoituslähde ja tuki kaupunkiseutujen omalle kehitystyölle. Laajemman yhteiskunnallisen hyödyn aikaansaamiseksi ohjelmien vaikutusten arvioinnin prosessi kaipaa kuitenkin jatkokehittämistä.
  6. Testattujen ratkaisujen ja parhaiden käytäntöjen käyttöönottoa edistävät kokeiluiden lopputuloksena tuotettavat helppokäyttöiset ohjeet, toimintamallit tai todistukset. Lisäksi käyttöönotto vaatii systemaattista, jatkuvaa panostusta ja resursseja viestintään, kampanjointiin, brändäykseen, jne. Selkeä vastuunjako toimijoiden kesken tiedonjaossa on tärkeää, sillä kohderyhmiä on erilaisia ja ne myös muuttuvat jatkuvasti.
  7. Hallinnolliset, toimialakohtaiset ja kulttuuriset rajat ylittävä yhteistyö kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi toteutuu, mikäli erilaisten toimijoiden roolit ovat yhteistyössä selkeät. Kokonaisuutta voi koordinoida esimerkiksi paikallinen kävelyn ja pyöräilyn tai kestävän liikkumisen koordinaattori, joka onkin todettu hyväksi ratkaisuksi usealla kaupunkiseudulla. 

Edelläkävijöiden opeilla eteenpäin

Kokemukset suomalaisista edelläkävijäkunnista osoittavat, että paikallisilla toimijoilla voi olla erilaisia, onnistuneita toimintatapoja rakentaa muutoskyvykkyyttä kohti aktiivista ja kestävää liikennettä. Monet muutoskyvykkyyden tekijöistä toteutuvatkin edelläkävijäkunnissa nykyisin hyvin. Seuraavaksi muutoskyvykkyyttä olisi tarpeen vahvistaa myös lukuisissa muissa Suomen yli 300 kunnasta, jotta aktiivisten kulkutapojen määrän kasvusta saataisiin laajempaa yhteiskunnallista hyötyä ilmasto- ja kansanterveysvaikutusten kautta.

Anu Tuominen & Henna Sundqvist-Andberg
Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy

Blogi perustuu artikkeliin, joka on parhaillaan arvioitavana tieteellisessä journaalissa.
Tuominen, A., Sundqvist-Andberg, H., Aittasalo, M., Kiviluoto, K., Silonsaari, J. & Tapio, P. 2021. Building transformative capacity towards active sustainable transport in urban areas – Experiences from local actions in Finland.


Kirjallisuusviitteet

Gössling, S. 2013. Urban transport transitions: Copenhagen, city of cyclists’. Journal of Transport Geography, 33, 196–206.

Götschi, T., Tainio, M., Maizlish, N., Schwanen, T., Goodman, A. & Woodcock, J. 2015. Contrasts in active transport behavior across four countries: How do they translate into public health benefits? Preventative Medicine, 74: 42–48.

Scheepers, C.E. 2010. Shifting from car to active transport: A systematic review of the effectiveness of interventions. Transportation Research Part A: Policy and Practice, Volume 70, December 2014, Pages 264–280.

Panter J., Guell C., Humphreys D. & Ogilvie D. 2019. Can changing the physical environment promote walking and cycling? A systematic review of what works and how. Health and Place 2019; 58:102161.